Berliinin valloituspeli. Pelin teema on itävaltioiden ja länsivaltioiden kilpailu Berliinistä. Pelin tarkoitus on päästä mahdollisimman nopeasti Berliinii. Vastaamalla sota-aiheisiin kysymyksiin oikein, pääsee yhden ruudun kerrallaan eteenpäin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste SanteriS. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste SanteriS. Näytä kaikki tekstit
perjantai 10. huhtikuuta 2015
HISTORIAN KÄYTTÖ: Santeri, Jaakko ja Inka
Iron Maiden - Two minutes to midnight
Two minutes
to midnigth on englantilaisen Iron Maiden heavymetal yhtyeen vuonna 1984 julkaisema
kappale, joka on vahvasti sodan- ja politiikanvastainen. ”Two minutes to
midnight” viittaa ns. Tuomionpäivän kelloon, joka on Chicagon yliopiston
seinällä roikkuva, ydintuhon läheisyyttä havainnoillistava kellotaulu. Keskiyö
kuvastaa ihmiskunnan tuhoutumista ydinsodan seurauksena. Syksyllä 1953 kello
siirtyi kahden minuutin päähän keskiyöstä sekä Yhdysvaltojen että Neuvostoliiton
testatessa H-pommeja vain kuukausien aikaerolla.
Kappale ottaa vahvasti kantaa valtioiden
ydinohjelmiin ja niistä mahdollisesti seuraavaan ydinsotaan ja sotaan yleisesti.
Sen lyriikat
ovat täynnä vastenmielisiä mielikuvia aiheuttavia ilmauksia, kuten:”To kill the
unborn in the womb, - -, the napalm
screams of human flames, --, we oil the jaws of the war machine and feed
it with our babies.”
Kappaleessa viitataan muutamaan
historialliseen tapahtumaan, teokseen ja vaikuttajaan, esimerkiksi kauheuksista
tunnettuun saksalaiseen Bergen-Benin keskitysleiriin, Grimmin veljesten karuun
tarinaan kultaisesta hanhesta ja demoneihin. Viittaukset vahvistavat
kuuntelijan saamaa mielikuvaa kappaleen synkkyydestä. Negatiiviset, monille
tutut aiheet tekevät kappaleen sanomasta helpommin lähestyttävän ja
ymmärrettävän, mutta kuitenkin tulkinnanvaraisen. Lisäksi viittaukset
muistuttavat ihmisen historian hirmuteoista ja siitä, että maailmassa tapahtuu
jatkuvasti samankaltaisia kauheuksia. Tällä pyritään vaikuttamaan
kuuntelijoiden ihmiskuvaan ja ajatuksiin sodasta ja sen moraalisuudesta.
Historialliset
vaikutteet tekevät ongelmasta myös todellisemman, sillä ne huomauttavat, että
ihminen on ennenkin onnistunut tekemään esimerkiksi holokaustin tapaisia
hirveyksiä. Kappaleen sanoma ei välttämättä välittyisi niin vahvana ilman
viittauksia
Kappaleen kuvaus sodan mielettömyydestä
sitoo sen historiapolitiikan typologioista historian julkaisuihin, joilla on
universaalin hyvän motiivi. Kappale pyrkii herättämään ihmiset todellisuuteen
sodan järjettömyydestä, ja siten vaikuttamaan ihmisten toimiin
maailmanlaajuisesti.
Lähteet:
https://www.youtube.com/watch?v=2IfM6HM2rRs
http://fi.wikipedia.org/wiki/2_Minutes_to_Midnight
http://en.wikipedia.org/wiki/Golden_Goose
http://lyrics.wikia.com/Iron_Maiden:2_Minutes_To_Midnight
https://drive.google.com/file/d/0B9LGkb19Kj8RU3ZPMV9YbEtoVFk/view
ESINEET: Santeri, Anni, Sanna
Santeri: Vuoden 1677 ruotsalainen
kuparikolikko.
Arvoltaan 1 ”ör” eli 1 äyri. Kolikossa lukee kirjaimet C.R.S.
Kolikossa on myös kirjaimet SM, joka tarkoittaa ”silver mynt” eli hopearaha.
Hopeaa kuparirahassa on vain murto-osa sen painosta. 1600-luvulla, jolloin kolikko
oli käytössä, Ruotsi nousi tilapäisesti eurooppalaisen suurvallan asemaan. Kolikkoa
käytettiin maksuvälineenä. Kolikosta ei saada tietää, kuka sitä on käyttänyt ja
kuinka kauan se on ollut käytössä. Kolikosta ei saa varmaa tietoa juurikaan.
Sanna: Kansakoulun
laskuoppi
Nestor Ojalan laatima kansakoulun laskuoppikirja on painettu
noin vuonna 1912. Kirjassa itsessään ei lue varsinaista painovuotta, mutta tämä
kyseinen vuosi löytyi netistä. Kirjan sisällöstä pystyy hyvin päättelemään että
minkälaisia asioita siihen aikaan on opetettu kansakouluissa. Kirjasta ei löydy paljoa
tietoa, sillä en ole varma että mistä se on kulkeutunut meidän perheeseemme. Se
on kuitenkin ollut meillä jo pitkään.
Anni: Neljä kuvaa
vuodelta 1953
Kuvat ovat heinätöistä, marjamatkalta, maitokannujen
viemisestä lypsypaikalle ja viimeisessä on neljä sisarusta. Kuvat kertovat
millaista arki on ollut vuonna 1953. Niistä myös näkyy millaista vaatetus on
ollut maaseudulla tuohon aikaan ja miltä maaseudulla on näyttänyt.
Ensimmäisessä kuvassa heinätöissä pellolla on kolmesta
sukupolvesta ja perheen pienempiäkin on mukana eli kaikki perheessä tekivät
töitä tuohon aikaan nuoremmasta vanhempaan. Kuvassa heinätöitä tehdään
viikatteilla eli se kertoo sen, ettei koneita vielä pahemmin ollut. Toisessa
kuvassa nuoret pojat ovat viemässä maitokannuja lypsypaikalle eli siinäkin
tulee ilmi kuinka kaikki osallistuivat arkiaskareisiin. Marjamatka kuva näyttää
sen, että ruuanhankinta ja moni tekeminen oli omavaraista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)