Näytetään tekstit, joissa on tunniste RasmusF. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste RasmusF. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. huhtikuuta 2015

PELILLISTÄMINEN: VIsa, Toni, Rasmus, Santeri

Berliinin valloituspeli. Pelin teema on itävaltioiden ja länsivaltioiden kilpailu Berliinistä. Pelin tarkoitus on päästä mahdollisimman nopeasti Berliinii. Vastaamalla sota-aiheisiin kysymyksiin oikein, pääsee yhden ruudun kerrallaan eteenpäin.

HISTORIAN KÄYTTÖ: Tiina Purho, Kaisa Eerola, Rasmus Fors, Arttu Lehtonen

1.
Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin piti puheen Moskovan Kremlissä 18.3.2014 aiheena kansanäänestys, jolla pyrittiin selvittämään kuinka moni oli kannattanut liittymistä takaisin Venäjään. Puheessaan Putin vetoaa Krimin ja Venäjän yhteiseen historiaan ja erityisesti siihen, että Krimillä on sijainnut Khersonesos, jossa ruhtinas Vladimir Suuri otti kasteen, ja jonka hengelliset urotyöt ovat auttaneet määrittämään Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän yhteistä kulttuuria.
Hän vetoaa myös Krimille haudattuihin venäläisiin sotilaisiin, jotka auttoivat vuonna 1783 ottamaan Krimin osaksi Venäjän valtakuntaa. Krimillä myös sijaitsee useita tärkeitä kaupunkeja kuten Sevastopol, joka on Venäjän laivaston syntyaluetta.
Tärkeänä pointtina Putin pitää myös sitä, että Krimin asukkaista suuri osa on etnisiä venäläisiä ja orientoitunut Venäjään, jonka kansanäänestys on osoittanut.
Bolshvekikkien vallankumouksen jälkeen Ukrainaan liitettiin Etelä-Venäjälle kuuluneita alueita, mikä repi kansan osiin. Näistä alueista muodostui nykyinen Kaakkois-Ukraina. Myöhemmin myös Krimi luovutettiin Ukrainan yhteyteen. Nämä tapahtumat rikkoivat voimassa olleita perustuslaillisia normeja.
Myös Kiovaa oli pidetty Venäjän kaupunkien äitinä.
Putinin mukaan Neuvostoliiton hajotessa Venäjä oli havahtunut siihen, että Krimi oli viety heiltä pois ja tekoa pidettiin suorastaan ryöstönä. Tapahtuma oli myös kansalle järkytys, sillä he eivät enää tienneet minkä maan kansalaisia olivat.
Vaikea tilanne jatkui kun Krimillä asuvia venäläisiä yritettiin jatkuvasti pakottaa unohtamaan oma historiallinen muisti ja kansallinen identiteetti. Poliittinen kriisi kävi raskaaksi niin valtiolle kuin kansalaisillekin.

2.
Putin pyrkii puheessaan historian avulla havainnollistamaan kuinka Krimin niemimaan pitäisi oikeasti kuulua Venäjälle. Hän haluaa saada muut maat ymmärtämään hänen näkökantansa asiasta, ja sillä tavoin edes jotenkin asettumaan puolelleen. Putin kertoo puheessaan, kuinka Krim on ennen kuulunut Neuvostoliittoon ja Neuvostoliiton hajotessa Krim liitettiin vain yhtäkkiä Ukrainaan. Hän yrittää selittää että krimiläiset vain siirrettiin yhdessä yössä valtiosta toiseen, mikä ei ole ketään kohtaan reiluja ja näin ollen yrittää saada sympatiapisteitä länsimailta. Mutta mihin maahan krimiläiset alun perin halusivatkaan edes kuulua? Ukrainaan, Venäjään vai halusivatko he olla kokonaan itsenäisiä. ”Nato on pysynyt kaikilta sisäisiltä prosesseiltaan, toimii isännän ottein meidän kotimme vieressä, taikka meidän historiallisilla alueillamme”. Tällä Putin tarkoittaa että esim. Azerbaidžanin tasavalta tai Ruotsi ei missään nimessä pitäisi liittyä Natoon, sillä etenkin slaavimailla on samanlaisia kulttuureita ja putin voisi perustella niiden pakkoyhteenliittoa samalla tavalla kuin krimin liittämistä Venäjään. ”Ennen kaikkea piti auttaa sellaisten olosuhteiden luomisessa, jotka olisivat tehneet mahdolliseksi rauhanomaisen ja vapaan tahdonilmaisun, jonka avulla krimiläiset saisivat itse päättää kohtalostaan – ensimmäisen kerran Krimin historiassa.”, tämä on hyvä esimerkki venäjän propagandasta. Hauskaahan tässä onkin se, että kovin rauhanomaisesti venäjä ei asioitaan hoida…

3.
Puheessa on hyvin selkeä ulkopoliittinen motiivi, joten sen voi periaatteessa kytkeä kahteen eri typologiaan, molemmat ovat kumminkin ulkopoliittisia typologioita: laillisten toimijoiden päätökset sekä yhteiskunnalliset kommentit ja puheet, joihin materiaalimmekin sisältyy.

4.

Putinin puhe tuo laajasti ja monipuolisesti esille Venäjän ja Ukrainan historiaa kertoen kaikista niistä tapahtumista, jotka ovat vaikuttaneet siihen miten kyseiset maat ovat kehittyneet nykypäivään. Maiden värikäs historia on syy siihen, miksi tilanne ei tänäkään päivänä vielä ole rauhoittunut, sillä Ukrainan ja Venäjän välit ovat jälleen tulehtuneet. Historian arvo on selkeästi näkyvillä: sota ja konfliktit jatkuvat yhä, eikä loppua niille ole näkyvissä. Menneiden vuosien tapahtumat eivät ole vieläkään unohtuneet päättäjien muttei myöskään kansalaisten mielissä, ja tapahtuneille vääryyksille halutaan oikeutta.

ESINEET: Tiina Parkkila, Mikko, Rasmus Fors


Rasmuksella on noin 200 vuotta vanha ikoni Mariasta ja Jeesuksesta. Lähdekriittisesti ajateltuna ikonin todellista ikää ei voida tarkkaan arvioida, sillä itse ikonissa ei ole kirjattu vuotta eikä mitään tekstiä. Maalipinta on erittäin kulunut ja ikoni on osakseen mennyt palasiksi. Rasmuksen mukaan ikoni on Rasmuksen äidin mummon isoäidin äidin ja se on peräisin Venäjältä 1800 – luvulta. Rasmuksen mukaan ikoni on lasten käyttöön ostettu halpa esine. Lähdekriittisesti ainoa info tulee Rasmuksen äidiltä, jonka suvussa esine on kulkenut, eli tieto on kulkeutunut suullisesti. Siitä ei enää ole olemassa kirjoitettuja lähteitä. Rasmuksen äidin mukaan ortodoksisella venäjällä äiti usein antoi lapsilleen kyseisen tyylisen ikonin. Historian opettaja sanoi kyseessä on mahdollisesti matkaikoni, sen säilityslaatikon ja ripustuskoukun perusteella.

Mikolla on hänen sukutalonsa alkuperäiset piirustukset vuodelta 1921. Vuosiluku piirustuksissa mainitaan, kuten piirustusten tekijäkin Mikon mummon äidin isä Konsta Samo. Piirustukset on allekirjoittanut rakennusmestari Heikki Siikonen. Tutkimme asiaa googlettamalla Heikki Siikosen nimen, ja saimme selville tämän ammatin ja että hän toimi rakennusmestarina kyseisenä vuosikymmenenä. Piirustukset on allekirjoitettu Hyvinkäällä ja Mikko tunnistaa kyseessä tosiaankin olevan heidän oma talonsa, joka on suvussa kulkenut sen rakentamisesta asti.
Piirustusten pohjalta on tehty talo jota kuitenkin on muokattu nykyaikaan. Mikon mukaan kyseistä taloa ei näiden piirustusten pohjalta enää välttämättä tunnistaisi, sillä sitä on remontoitu useammin kuin kerran.
Jos vuosilukua ei mainittaisi, voitaisiin jotenkin päätellä piirustusten ikä. Esimerkiksi pohjapiirustuksessa jokaisessa huoneessa on oma takka jotta asunto saatiin lämpimäksi. Mitään vessaa piirustuksessa ei ilmene, mikä nykypäivänä olisi outoa.
Huomioimme myös, että kun vertaa kyseistä pohjapiirustusta nykyaikaisiin pohjapiirustuksiin, mitään mullistavaa uudistusta ei ole tapahtunut.



Tiinan kirjeessä mainitaan kirjeen tekemisen päivämäärä 23.9.1979. Kirjeessä Tiinan isomummo on siskoineen kirjoittanut Tiinan Mummolle. Tiinan mummon mukaan kirje on kirjoitettu Tiinan isomummon kotipaikkakunnalla Reisjärvellä heidän kodissaan. Kirje on henkilökohtainen ja se kertoo mikrohistoriasta, eli kirje käsittelee vain kirjoittajan henkilökohtaista elämää. Kirjeessä tulee ilmi sen aikainen tyypillinen vapaa – ajan vietto, omenoiden ja puolukoiden kerääminen ja talon yleinen hoito. Teknologia ei ole niin suuressa roolissa kuin mitä se nykyään on, joten tähän aikaan kirjeet olivat yleinen tapa viestitellä tosille. Kirjoituksessa on erilainen kirjoitustyyli kuin mitä nykyään puhutaan, mutta toisaalta kirjoittaja oli iäkkäämpi henkilö jo muutenkin.












Pohjapiirustukset