Vietnamin sota -aiheinen peli
Pelimme tarkoituksena on tuttuun tapaan edetä nopalla ja olla ensimmäisenä maalissa. Kysymysmerkki -kohdassa etenijälle esitetään Vietnamin sota -aiheinen kysymys. Vastatessaan oikein etenijä saa pysyä paikallaan, muussa tapauksessa hänen tulee palata heittopaikalleen. Kysymykset ovat vaikeita, helppoja ja osa niistä on vaihtoehtotehtäviä. Pelistä voi siis oppia Vietnaminsotaan liittyviä "nippelitietoja" kuin myös yleissivistäviä tietoja.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste IivoY. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste IivoY. Näytä kaikki tekstit
perjantai 10. huhtikuuta 2015
HISTORIAN KÄYTTÖ: Iivo, Elina, Heikki, Minna
Canal+ leijona-mainos, (materiaali 11.)
Meidän materiaalissamme mainostetaan Canal+:aa, jolta voisi
seurata kiekkoleijonien taivalta kohti uusia voittoja. Siinä viitataan
sota-ajan värväystoimintaan sekä miesten velvollisuuteen osallistua sodassa
sotaan ja tässä tilanteessa siis jokaisen velvollisuuteen kannustaa Suomi
voittoon.
Tällä sota-ajan vertauksella luodaan dramaattisuutta ja
suuruutta, että taistelu voitosta on yhtä kovaa kuin taistelu sodan voitosta.
Mainoksesta tulee samalla vaikuttavampi, kun siihen löytyy sodan kaltainen
tausta.
Mainoksen tilanne, jossa mies eroaa perheestään, vetoaa
vahvasti tunteisiin ja saattaa saada ihmisiä ostamaan kanavapaketin. Tämä luo
myös taistelutahtoa ja saa kylmät väreet ja veren kuohumaan. Velvollisuuden
tunto saattaa myös herätä mainoksesta ja saa siis aikaan tunteen, että on
jokaisen velvollisuus kannustaa leijonia.
Huudahdus ”taivas varjele mitä sieltä tulee!” saattaa
muistuttaa Mertarannan legendaarisista selostuksista ja siten herättää
ajatuksen, että Mertarannan selostuksia on kuultava ja kanavapaketti on
ostettava.
Sotavertauksella pyritään siis herättää Suomen kansa kannustamaan
kiekkoleijonia sekä ostamaan canal+:n kanavapaketti. Sillä pyritään herättää
sota-ajan ajatuksia, ”kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta”. Yhteisöllisyyden
tuntua, taistelutahtoa, raivoa sekä suomalaista sisua.
Mainoksessa leikitellään vahvasti tutuilla sodan ajan
kuvilla, (lopetuskuva on lähes suoraan taistelutovereiden kansikuvasta).
Jääkiekko on Suomen tärkeimpiä lajeja ja sitä mainostetaan usein sotakuvilla.
Tämä vahvistaa kulttuurinationalismia. Mainoksessa on siis paljon suomelle
tyypillistä sotakuvaa, joka on jopa maailmalla tunnettua (suomalainen sisu).
Sitä käytetään sillä sota-ajat ja taisteluasenne on suomalaisilla lähellä
sydäntä ja sillä saadaan suuri vaikutus Suomen kansaan.
kulttuurinationalismi vahvistuu sotakuvilla
Historialla pystytään vetoamaan ihmisiin joko tunteisiin
vetoamalla tai faktalla. Se on siis tärkeä vaikutuskeino yhteiskunnassa niin
mainostajilla ja politikoilla. Vertaamalla historian tapahtumia nykyisiin
voidaan ennustaa tulevaa, niin rahapoliittista kuin geopoliittista. Lisäksi
erilaisia hallintotapahtumia voi ennustaa. Historiasta on paljon kulttuurillisia
rikkauksia säilynyt myös meille asti ja historiasta voi ottaa oppia esim.
hallintoon.
ESINEET: Iivo, Kaisu, Antti
Onnittelukortti
kihlauksen johdosta
Kortissa on vuosiluku 1928, ja päiväys 28.6.. Koska
kirjeessä on leima ”Made in France”, voi olettaa sen olevan Ranskasta. Tämä
osoittaa globaalistuvan maailman alkua. Kortissa ei ollut postimerkkiä, mutta
siinä on osoite. Lähettäjästä on vain tiedossa nimikirjaimet W. O. N.. Ne
saattaisivat olla äidin isän äidin entisen sulhasen, sillä kortissa onnitellaan
vain morsianta. Lisäksi kortin ulkonäkö on hienosteltu sekä tyylitelty, joten
se sopisi ”lepertelykirjeeksi”. Tämä oletus on kuitenkin hyvin hataralla
pohjalla.
Maanviljelysoppi J.f.
suninen v.1937
Kirja on kansakoulun oppikirja. Kirjassa on paljon
maatalouteen liittyvää käytännön neuvontaa. Se kertoo ehkä siitä, että Suomessa
maatalous oli tärkeä elinkeino ja sitä tuli opettaa. Se kehitti Suomen
maataloutta, valisti suomalaisia ja samalla sai aikaan ihmisten
sivistyneisyyttä. Kirjan tieto saattaa olla joiltakin osilta vanhentunutta.
WSOY. Kirja on siististi tehty ja huomaa, että kirjapainotaito on ollut hyvää
jo varhain.
Kansakoulun
laskukirjat. 1920-luvun loppupuoli
Kirjat ovat kansakoulun eri asteiden laskukirjoja. Sai
aikaan Suomen kansan sivistymisen. Se on siis tuonut tietoa myös peräkylään
saaden talonpojista viisaampia. Se on luonut pohjaa uudistuvalle
väestörakenteelle eli teollisuusyhteiskunnalle Otava on ollut merkittävä
kirjapainoyritys jo tuona aikana. Kirjassa paljon maatalousaiheisia tehtäviä,
jotta niistä olisi mahdollisimman paljon hyötyä arjessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


