perjantai 10. huhtikuuta 2015

HISTORIAN KÄYTTÖ: Matias, Annika, Visa ja Veera

1     Materiaalissa on käytetty väitettyä kuvaa vauva-Hitleristä, jonka tarkoitus on havainnollistaa ja konkretisoida uutislehden artikkelia.  Kuva väitettyä Hitleriä on muokattu tummemmaksi kasvojen kohdalta ja näin siitä on tehty ilkeämmän näköinen. Julkaisu oli historiallinen sen saralla, että siinä kuvattiin ”Hitlerin” lapsuutta ja sillä tavallaan kuvattiin Hitlerin olleen paha jo lapsena. Juttuun on myös otettu mukaan kuvan alkuperäinen lapsi ja näin hänen historiaa

2    Tällainen artikkeli syventänee ihmisten negatiivista asennetta Hitleriä ja Natsi-Saksaa kohtaan ja näin voidaan psykologisella tasolla oikeuttaa oman maan toimintaa Natsi-Saksaa vastaan. Lehti on halunnut vaikuttaa lukijoihin ja vangita heidän kiinnostuksensa huomiota herättävällä ja ajankohtaisella jutulla, jotta lehti myös myisi hyvin. ”Tässä on mies, joka hallitsee mahtavaa valtiota. Ennen kuin hän oli vuoden vanha. Uskotko tämän ennustavan hyvin sitä hahmoa, joka hänestä on tullut?”. Jutussa näytettiin myös oikea kuva Hitleristä pienenä. Minkälainen kuva ihmisille olisi tullut jos alkuperäinen kuva olisikin ollut jutussa? vaikka juttu ehkä yrittikin pyrkiä todellisuuteen, se ei siinä onnistunut.

3      Historiapoliittiselta typologialtaan materiaali voisi kuvastaa ulkopoliittista motiivia sekä historiajulkaisujen että yhteiskunnallisten kommenttien ja puheiden kautta. Ulkopoliittinen se on siksi, että kuva levisi sekä Iso-Britanniassa että Amerikassa, ja se käsitteli Natsi-Saksan johtajaa Adolf Hitleriä. Hitler oli julkisesti tunnettu hahmo mahtavan Saksan johtajana, ja näin se sopi hyvin julkaistavaksi lehdissä.


4      Väitetyllä kuvalla on ollut rooli Hitlerin huonon maineen syventämisessä. Synkkä kuva ”vauva-Hitleristä” vahvistaa jo olemassa olevia mielikuvia Hitleristä ja näin historiaa on käytetty luomaan negatiivista stigmaa Hitlerin ympärille. Historian arvo näkyy myös siten, että lehteä saatiin myytyä, kun tuotiin jonkin merkittävän ja tärkeän henkilön taustoja historian, tässä tapauksessa kuvan avulla esille.

http://hoaxes.org/photo_database/image/baby_adolf/

1 kommentti:

  1. Loistavaa työtä! Materiaaleista oli hankala kirjoittaa, mutta suoriuduitte siitä oikein hienosti. Pituuskin on juuri sopiva, sillä siinä ei ole turhia asioita, eikä teksti jäänyt liian lyhyeksi. Kuvaa on tutkittu aika monipuolisesti ja myös katsottu hyvin miten se vaikuttaa ihmiseen psykologisella tasolla; viittausta muuhunkin kuin vain historiaan, hienoa!

    VastaaPoista