perjantai 10. huhtikuuta 2015

HISTORIAN KÄYTTÖ: Aki, Joonatan, Mari, Sanna


1.      Autoa on mainostettu niin hyvänä, että se ajoi Hitlerin päälle ja väisti leikkivät pikkutytöt. Automainoksessa koitetaan antaa katsojalle vaikutelma siitä, että auton törmäyksenestojärjestelmä on niin hyvä, että se tunnistaa tulevat diktaattorit, ajaa ajassa taaksepäin siihen kohtaan, kun he ovat lapsia ja ajaa heidän ylitseen. Samalla väistäen kaikki ”hyvät” ihmiset.
Ironiaa mainokseen tuo se, että Mercedes-Benz on saksalainen automerkki ja saksalaiset itse häpeävät Natsi historiaansa ja haluaisivat mahdollisesti itse tehdä näin Hitlerille. Toisaalta, jos näin kävisi, niin Saksa olisi taloudellisesti jälkeenjäänyt, koska Hitler nosti Saksan talouden jaloilleen.
2.      ”Mainos” on tehty elokuvakoulun työnä, mutta jos se olisi oikeasti mainos, niin sen pointti olisi myydä autoa.
Koulutyönä se myös tiedostaa Saksan häpeällisen historian ja käyttää sitä voimakkaan vaikutuksen aikaansaamiseksi.
Video yrittää vahvistaa auton hyviä ominaisuuksia historian avulla.
Se koittaa myös olla hauska ironian avulla, koska Hitlerin yli ajaa saksalaisvalmisteinen auto.
3.      Julkinen historiakulttuuri, koska se viittaa siihen mitä Hitler teki toisen maailmansodan aikana ja sitä ennen. Se ei kuitenkaan täydellisesti sovi mihinkään mainittuun historian typologiaan.
Toisaalta se voitaisiin myös liittää kategoriaan: yhteiskunnalliset kommentit, koska se tunnustaa Hitlerin olemassaolon ja hänen tekemänsä kauheudet ja koittaa lieventää niitä ”tappamalla” Hitlerin.

4.      Historian tapahtumia voi ”muuttaa” hyvän mainoksen aikaansaamiseksi.
Se myös viittaa siihen, että historiaa ei oikeasti voi muuttaa ja Saksan täytyy hyväksyä natsitäyteinen taustansa.
Historiaa voidaan myös pitää arvokkaana ja muistamisen arvoisena, koska mainoksena aiheena olisi voinut olla jokin muu aihe.
Lähteet:

2 kommenttia:

  1. Hyvin olitte pohtineet monen näkökulman kautta asioita!

    Hieman olisi tekstiä voinut kuitenkin olla enemmän.

    T.MikkoN, Topi, Susanna ja Alisa

    VastaaPoista
  2. Raportissa on hyviä tiedonjyviä, esimerkiksi Saksan menneisyydestä ja natsiudesta. Olitte hyvin ottaneet mukaan auton valmistusmaan ja siitä seuranneet omat päätelmät. Asiaa oli kuitenki todella hyvin tietoa ja lukija ei ehtinyt kyllästyä tekstiin!
    T; Suvi K, Elina Sa, Teemu K

    VastaaPoista